Kennel Fireboy's

Pennut/ Kasvatus:


Ei pentusuunitelmia toistaiseksi <3










Ohjeistukset pennun/kasvattimme hankintaan alla


Aluksi :

Koiran otto ei koskaan saa olla hetken mielijohde, se on elävä olento jolla on perustarpeet joista pidettävä huolta sen koko elämän ajan. Koiran pennulla pennun kujeet, ja vanhenevalla koiralla sen tuomat ominaisuudet.
Siksi muistutankin, että perheessä on syytä kaikkien olla yhtämieltä sen hankinnasta ja sen kaikkien jäsenten on oltava valmiita ottamaan sen mukana tuleva vastuu koiran hyvinvoinnista hyvällä tuurilla jopa 10-15 vuotta,! Perusvastuu on aina aikuisella, vaikka tarkoituksena olisi ottaa lapselle se kaveri harrastuksiin tai päivien iloon. Cavalieri on koira siinä missä mikä tahansa rotu joka vaatii tietynlaisen peruskoulutuksen ja ohjaajan itselleen..

Koiranpennun ottoa suunnitellessa suosittelen tutustumaan ensin alla oleviin linkkeihin, rotuyhdistykseen, jossa paljon asiaa itse rodusta, jalostustietokantaan katsomaan sukutauluja/terveys ja kilpailu tuloksia ym, sekä lisänä kennel Sideways:sin laatimaan sairauksista kertovaan infoon ja muita tärkeitä tietoja.

.

http://www.cavalieryhdistys.com (cavalier yhdistys)
Kennelliiton jalostustietojärjestelmä (jalostustietokanta suvut/tulokset ym)
Tietoa cavalierin terveydestä (linkki laatija Kennel Sideways)
Miksi juuri rekisteröity pentu
Pentuopas - jonka suosittelen tulostamaan ja lukaisemaan

Pentueistani
:

Yhdistelmämme ovat aina terveystutkitut niin silmien, polvien kun sydämmenkin osalta.
.

Pentumme elävät ja kasvavat yhdessä ihmisperheen ja muiden koiriemme kanssa, näin ne on alusta alkaen tottuneet kodin erilaisiin ääniin ja tilanteisiin.
Ne on totutettu erilaisiin perusasioihin kuuluviin käsittelyihin, ne saavat kukin omaa yksilöllistä aikaa yhdessä telmimisen lisäksi.

Koska itse elän uros koirien kanssa, tulen sijoittamaan hyvään yhteistyökykyiseen perheeseen lupaavalta tuntuvan tyttöpennun yhdistelmistäni. Jos siis olet kiinnostunut sijoitusvaihtoehdosta ja olet sijoituspentuun sitoutuva ajatuksiltasi,kysy rohkeasti myös sitä vaihtoehtoa!


Varaamisesta//yhteydenottamisesta
:

Pentuasioissa toivon yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse tosin olen päivät töissä, jollon en aina pysty perehtymään omiin puheluihini, tiedustelua voi tehdä myös sähköpostitse, , mutta haluan laajempaa taustatietoa mm..esittelyä itsestä, perheestä, elinolosuhteista (lähinnä yksinoloajoista) ja tietysti minkälaista pentua toivotaan =sukupuoli, mahdolliset harrastushalut jne.
Parin rivin mittaiset viestit sähköpostilla, sekä tekstiviestit jäävät pääsääntöisesti huomioitta. Samoin haluan nähdä ja tavata ennen varauksen vahvistumista, jolloin mahdollinen molemminpuoleinen luovutuspäätös tehdään, ja mahdollisesta varausmaksusta sovitaan eli pelkän puhelinkeskustelun tai sähköpostin perusteella ei pentujamme luovuteta.


Pennun varauksia otan vastaan , kun pennut ovat noin kahden-kolmen viikon ikäisiä. Alustavasta varauksesta voimme neuvotella jo aiemmin, kunhan tiineys on varmistunut... Pentuja päästämme katsomaan niiden täytettyä .4- 5 viikkoa, koska ensimmäiset viikot pyhitämme emon ja pentujen rauhalliseen ja turvalliseen alkutaipaleeseen.

Minulle on erittäin tärkeää pentujemme terveys ja hyvinvointi ja toivon ensisijaisesti rakastavaa perhettä ja pysyvää kotia Fireboy's pennulle. Pentumme myydään hyvään vastuuntuntoiseen kotiin perheenjäseneksi ja harrastuskaveriksi!

Kasvattajana myös pidätän aina oikeuden valita kullekkin pennulle ne oikeat ihmiset varausjärjestyksestä huolimatta.

Yhteydenottoon tarvittavat tiedot löydät esittelystä!


Luovutus:

Fireboy's pennut luovutetaan noin kahdeksan viikon ikäisenä, kolmeen kertaan matolääkittynä.
Jokaisesta pennusta tehdään kirjallinen kennelliiton "sopimus koiran kaupasta" lomake kaupan teon yhteydessä.
Lääkäri myös tarkastaa pennut ennen luovutusta, sekä ne tunnitusmerkitään asiaan kuluvalla tavalla, ja tietysti rekisteröidään suomen kennelliittoon.

Mukaansa pennut saavat
*Pentu oppaan
*Pentupaketin (mm.ruokaa jota ovat tottuneet syömään)
*Rekisterikirjan
*Todistuksen lääkärintarkastuksesta
*Liitän/maksan uudet cavalier ihmiset jäseneksi rotuyhdistykseen vuodeksi (sisältää 4 cavalier lehteä/vuosi)


Muuta :

Toivon suuresti, että Fireboy's kasvattien omistajat ovat kiinostuneet teettämään rodunomaiset viralliset terveystarkastukset (silmät, polvet, sydän) kasvatilleni 1-2 vuoden iässä, sillä terveystiedot antavat jatkoa ajatellen kullanarvoista tietoa niin kasvateistani, kun ylipäätään koko rotua ajatellen.

Kaikki yhteydenotot ovat enemmän kun tervetulleita pennun luovutuksen jälkeen ja pyrin auttamaan kaikissa askarruttavissa kysymyksissä kasvattieni suhteen.
Älä siis epäröi soittaa tai kirjoittaa, kun jokin askarruttaa mieltä tai muuten vaan halu kertoa kuulumisia.
Toivon siis perheiden pitävän yhteyttä ja kertomaan kuulumisia/lähettämään kuvia jne...koiran koko elämänkaaren ajan.
  Kiinostukseni kasvattiani kohtaan on pysyvä syntymästä alkaen..

 


Takaisin etusivulle