Kennel Fireboy's

Kuulumiset 2014 :)

Aiemmat kuulumiset:
( 2005) + ( 2006) + (2007)+(2008)+(2009)+(2010)+(2011)+(2012)+(2013)


16.12.2014
Aika
on huvennut aikalailla täytyy myöntää. Lähinnä oman sairastumisen takia, jonka teinkin sitten kunnolla.. edelleen toivutaan, mutta asiat on silti nyt hyvin :D
Nyt toivotan kaikille oikein hyvää joulunaikaa ja Onnellista tulevaa vuotta 2015 toiveissa on että tuleva vuosi toisi tassujen töminää meille mutta katsotaan ja aika sen näyttää.. ja toki siiitä tulee aikanaan lisätietoa <3
Toisenlainen versio tähän :)


30.08.2014
Jäiks
siis elokuukin loppuu kohta enkä ole edes kirjoitellut tänne mitään.. en kyllä tajua miten sillei aika voi olla mennyt..toisaalta töissä kiirus suhtellisen ja nää kotiasiat vie loput ajat.. ja toki tuo fb on liian helppo kertoa pikakuulumiset ja sillei :)
Oikeastaan aika normaalia kuuluu tänne muutoin.. käväisimme lucyn kanssa raision kehissä ja sitten osallistuttiin KV Tallinan turneilla mini loman merkeissä, olin sinne ehtinut ilmoittaa Lucyn jo ennen kun tiedettiin tuosta oitis onnistumisesta valioitumiseen :)
Raision tuomarina ihana charmantti mies ja pitikin Lucysta kovasti.. ja Lucy olikin PN 2 tuloksellaan.. ja oli sitä mieltä että sillä oli täydellinen hännän kiinnitus ja erittäin tittelinsä arvoinen :D joten voiko hullummin ollakkaan.. Eestissä käväistiin isomman revohkan kanssa kiitos kamuille muksasta matkasta...erinomainen kaikkine päivinä neiti Lucy ja molempina KV päivinä myös paras narttu sijoituksilla mukavineen arvosteluineen.ainaostaan ryhmiksen arvostelua en ainakaan toistaiseksi tänne saanut saksan kielinen kun on :)
Tuossa välissä siis elokuun alussa olimme viikonlopun perhekeskeisissä tunnelmissa.. lapse, heidän puolisitmt, lapsenlapset kaikki 5 koiraa ja tietysti me itse vietimme aivan huippu mukavan perhekeskeisin viikonlopun ristiinan tunnelmissa... ajattomasti, kiireesti ja ollen.. kuvia kaikista näistä jutuista mulla on enempi ja vähempi ja kunhan tässä saan aikaiseksi laittelen muutaman tännekkin... :)
Esimauksi tähän pari ja etusivulla näkyikin laitan joku päivä uuden albumin tuonne pitkästä aikaa :)

Tyypillinen villikko :)

Yksi seikkailu vielä tälle vuodelle edessä ja sekin ihan kohta puolen.. ja kotimaahan en olekkaan toistaiseksi ilmoittanut aikuisia lähinnä, joten vähiin käy tämä vuosi pikkuhiljaa kehissä...katsotaan vieläkö jotain keksitään ..pikkuneiti Millis tekee debyytin vauvoissa kylläkin.. siitä lisää myöhemmin :) Paitsi neidille kuuluu hyvää on käynyt kylässä.. kulmurit saanut kyytiä ja muutenkin hampi vaihdokset pitkällä.. ja tosiaan yhdet treenitkin tossa kokeiltiin.. ja arvatkaapas ihan yhtä ihana kun ennenkin :D
todiste aineistoa kuvassa reilu 4,5 kk

Mutta hyvät ystävät kaikista tärkein asia nyt.. saa ja pitää levittää... järjestämme pienellä mutta erittäin toimivalla porukalla MÄTSÄRIN Vantaan koivuhaassa kirjoprintin pihalla 13,9 lauantaina cavalierin terveysasioiden hyväksi.. tuotto menee siis kaikkineen cavalierin terveystutkimustilille.. joista mm.cavaierin syringomyelia kuvauksia tuetaan ym ym..
TÄSSÄ julisteemme aiheesta.. toivottavasti siitä saa selvän myös tässä.. mutta aiheesta lisää tietoa FB.ssä tai monen monessa muussa kanavassa.... !! Kaikki joukolla mukaan.. !!!! Fireboy's porukka joukolla mukaan myös :)


25.07.2014
Heinäkuu alkaa vähenemään uhkaavasti ja niin myös kaksi viikkoinen lomanikin.. toki kaksi viikkoa on jossain vielä olemassa, mutta se taitanee taas suurimmilta osin valua päiviin eikä niinkään yhtenäiseen lomaan luulenpa..jos jokin mun työssä on hankalaa on tämä lomien pitäminen huoh....
Tämä loma on ollut äksöniä täynnä sillä oitis heti loman aloitukseksi vietettiin yö autossa, sillä viisi koiraa tyttäreni ja minä suunnattiin kohti kokkolaa aamuksi ja sielä kehät kuinkasmuuten, mutta se ei ollut mitenkään ainut asia, siitä meinaan valahdetiin mökille pariksi päiväksi ja oikein mukavaa olikin lukuunottamatta niitä miljoona itikikkaa jotka sielä parveili ja paarmat.. uutena tuttavuutena törmäsin hiireenkin iik... koiran nautti olostaan täysin rinnoin, tosin hieman varjosti vapaana kulkemista sillä tie vaikkakin mökkitie meni aivan liian vieressä..ja jostain syystä nuo muutama muu mökkikuntalainen ajeli siinä ees taas millon minkäkin vehkeen kanssa huoh...
Näytelmästä ei jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolvelle, kaikki kehässä olijani olivat erittäin hyviä :) Minullahan oli kehässä kolme
pappa sanoi jäähyväiset 10 vuotiaana kehään ja oli EH1 tuloksella jossa toinenkin pappa, Leo EH varmaan laumastani parhaimmalla arvostelulla ja Lucy myös EH elämänsä toinen ja tällä kertaa avoimessa luokassa.. tuomarilta joka juuri palkkasi sen KV näyttelyssä PN2 sert, vara-casibilla isossa sakissa Moletaissa.. oli sitä mieltä, ettei siinä ollut juurikaan mitään hyvää tällä kerralla :)
Noh tultiin sitten maanantai iltana kotiin ja starttasimme suurempaa seikkailua kohti samalla kokoonpanolla Eestiin ja Elva nimistä paikkaa jossa olimmekin torstaista maanantaihin... reissu kaikkineen oli onnistunut aivan ihana paikka koirien kanssa olla ja käytiin vähän ostoksilla, ulkoiltiin, tikkaa heitettiin retkeiltiin ja vaikka sun mitä... ja lisä kehät jotka viikonloppuna oli...
Lauantaina Pölvassa olimmekin aamusta iltaan.. todella kuuman päivän kruunasi tipan ukkonen ja vesikin, tosin paljon sen jälkeen kun me olimme jo kehät käyneet... mutta vietimme hyvää mukavaa päivää sielä kiireettömästi ja taisimme olla viimeinen telttakunta purussa heh.. oikeasti 9-17 välisen ajan vietimme sielä :D
Mikäs koirilla oli ollessa.. alle kuva mitkä maisemat, mitkä oltavat..ja siellä oli helppo ulkoilla jne...

Kehiin
oli minulla vain kaksi jonka leo leijona aloitti.. ihanalla arvostelullaan EH tuloksella jonka antoi tuomari aikasmonelle vaikka vain 14 cavaa siellä oli tällä kerta. Leolla oli myös jotain "täydellistä" kin kropassaan heh... alle Leon esiintymiskuva

Lucy asteli vuorollaan sitten
ja esiintyikin niin kauniisti ym.. räjäytti myös pankin i, tulos Val eri 1,SA, PN2 Sert= Ee + Fi Mva <3
Ihan
mielttömään saumaan mielestäni... ja julhlittiin illalla kieltämättä sen mikä vielä jaksettiin heh...

jo vapaalla oleva kreppikorva joka kieltämättä näyttää ihan kakaralta tässä kuvassa

Kuva reissulaumastahan piti saada ja selffiet viiden koiran kanssa ei ollut helppoa ei.. mutta tässä edes jonkimoinen
pikkainen digikamera tuoli auttaen ja itselaukasu heh... mutta osuttiin kuvaa...

Reissuahan ei yhtään helpottanut se, että neiti lucy päätti aloittaa juoksunsa reissullamme, mutta ei nyt ensipäivät nyt kovin hulluksi porukkaa onneksi saanut....
Eestin kennelliitto otti ja päätti vahvistaa tuon tittelin vuosisadan nopsasti ja meni vain kolme päivää siitä kun anoin..vau...!!
Tässä kuvassa siitä tuli totta :)

Huomenna sitten töihin vielä kehään olen lupautunut kehistelemään porvooseen 1+3 ryhmän kehiin... maanantaina tosiaan töihin...

09-07-2014
Kesä parhaimmillaan juuri nyt, tai ainakin vihdoin kaiken sateiden jälkeen on saatu muutama päivä hellettä, toisaalta ihana reilua jos pysyisi sillä enää kaksi päivää töitä kun se loma vihdoinkin alkaa...hurraa vaikka nyt onkin vaan kaksi viikkoa :)
Kaikkea pientä tässä tapahtunut.. olin tosiaan Millistä moikkaamassa tuossa pari viikkoa sitten ja kovin on neito kasvanut ainakin jalkoja, ihana välitön touhutoope ja tunnisti minut kyllä totaalisesti ja kasvismami sai ilopissitkin aikaa :)
Neiti on käynyt sosialistamassa itseensä pentutreffeillä Mustin ja Mirrin järjestämänä ja todellakin hyvää tekee.. ensimmäiset rokotuksekin saatuna ja paino oli nyt vähän yli 4 kiloa..ja selkeesti kasvu oli mennyt nyt jalkojen kasvattamiseksi <3 Tässä neidistä yksi kuva jonka nappasin touhutoopesta nopsasti...

Lucy
neiti laikkusemme taas sai postia Liettuasta ja valioarvonsa vahvistettiin.. myös koiranettiin...ja ensimmäinen valioluokan kotimaan kehäkin ilmoitettuna.. vielä oli ja on parit missä esiinty muualla.. eli viime viikonloppuna Juvalla nuortenluokassa ja ensi lauantaina avoimessa luokassa. josta päästäänkin aiheeseen Juvan kehät :)
Olin ilmoittanut Juvalle Leon ja Lucyn tuomarina kotimainen tuomari Eeva Resko, joka muunmuassa KV Haminassa arvosteli cavalierit antamatta kenellekkään SA.ta joten näin ollen rop koiraa ei sielä valittu. Nyt lisäksi saimme tietää, että mukaan tulee harjoitusarvostelija joten pientä jännitystä oli kuinka tiukaksi sen ohella tuleekaan olemaan :D Mutta ah hän oli tiukka..liki 30 koiran klaanista vain kolme poikaa ja tyttöä sai tuon SA:n mutta muuten skaala oli laaja tyydyttävästä-erinomaiseen...
Leon vuoro oli tietysti minulta ensin ja esiintyi niin hienosti..ja ei yhtään hullumoaa tulos Avo EH 4 <3 Ja olin tyytyväinen kertakaikkiaan ei pöllömmin ollenkaan, kun tuo koko on mikä on. Odottaen jännittyneenä Lucyn vuoroa ja katsellen kuinka luokka toisensa jälkeen putoaa pois ilman sa:ta ja nauhoja vaikka mitä ja niin tuli meidän vuoro ja tilanne oli uskomaton sillä Lucy Nuo eri 1, SA, PN 2, SERT
todellakin
ensimmäinen tyttö joka sai tuon SA:n ja sitten lisäksi tuli avo tyttö ja valio tyttö.. ja hieman jänskäsin pn kehässä kumpi onnistuu.. mutta jee Lucy todella oli ja sai sen <3 Nyr jäkikäteen sain parti kuvat Tuula Arosen ottamana.. josta aivan mieletön kiitos.. toki hih nuo pöytäkuvat.. kaikki varmaan arvaa mistä pitäisi alkaa lupumaan..jos ei muuta jotta kuvat olisi vielä ihanempia ilman mamman sormia suussa :D Arvostelut toki omille sivuilleen..
Ensiksi Leo ja pepansa.. valitettavasti näinpäin tuomari meidät halusi...

Pöydällä tuomari katsoo..harjoitusarvostelija vierellään...

Sitten rinsessa Lucy.. naama olis niin ihana..ja mamman sormet suussa :D

ja tässä riehutaan muusta tietämättä luokka voittoamme..nämä kaksi sai
vain erin nuorten luokassa...

ja tässä kuva joka ei liity mihinkään ...mutta mun rakas Atte ..toi nassu on niin upea
ja ihmettelen ettei niin kauan kun sekin täyttää jo viisi.. <3

Nyt
voi tulla taas pieni tovi taukoa päivityksen suhteen sillä oikeasta lähdemme pe la yönä tyttäreni kanssa kera kaikkien koirien ajelemaan kohti Kokkolaa ja näytelmiä kuinkas muuten, ja sieltä ajamme sitten pariksi päiväksi mökkeilemään..meillä kun isäntä ja poika ei lomalla vaan töissä edelleen.. sitten tulemme kääntymään kotiin kunnes lähdemme muutaman päivän Eestin matkalle..lomailemaan ja vkl sittne myös kehiin.. kera koko lauma mukana. Kaikki koirat toki ei kehäile... Nauttikaa kesästä !!!

17.06.2014
Siis kääk miten aika menee kuin itsestään..kohta on syksy ennen kun kesästäkään ehtii nauttia huh...
Tässä välissä on kerennyt kaikkea pientä puuhata.. mistä kaikista tärkein kuitenkin oli päivä 6.6.2014 jolloin laumamme vanhin täytti tasan 10 vuotta.. hieman jouduttiin aloittamaan hemmottelu päivää ennen, mutta onneksi tuo ei osaa laskea heh..reissuni takia kuinkas muuten.... Mutta rakas Maksi on siis täyden kympin papparainen <3 Kuva kuitenkin nappastu kameralla aitoon hetkeen <3

Reissua otti siis
samaan hetkeen, sillä ystäväni Tuulan kanssa otettiin ja lähdettiin kohti Liettuaa tällä kertaa suhtellisen kiirettömään reissuun lähtö siis perjantaina ja paluu maanantaina.. pari yötä Liettuassa yksi Eestin puolella...
Matkaan mahtui hemmottelua, kehissä pyörähtelyä, terassilla herkuteleen ja kuohuvaa kilautellen ja kaikkea muuta mahtavaa...
Kiitos Tuula reisussta... tulosten puolesta ei siis hullummin mukanani neiti laikkunen Lucy.. lauantaina eri2 , mutta sunnuntaina räjäyttäen pommin Avo eri 1, sert, Pn 1 N-serti..ROP <3 Neidistä tuli myös Liettuan Muovotalio !! Ruotsalaiset tuomarinaan!
Viime
viikonloppuna sain tyttäreni ja koiratytöt yökylään ja lähdetiin vuorostaan Tammelaan koiranäytelmään, kehässä Lucy ja turistina Atte tohottamassa pitkästä aikaa ihmistenilmoilla noissa merkeissä ja tohkeissan oli. hih.. neiti Lucy hieman yllätti kehässä olleen erittäin täynnä virtaa, pongasi linnun sulan ym..epänormaalimpaa.. liekö Aten vaikutusta heh.. tulos Nuo Eri (luokassaan 11 nuokkua) :)
Milliksestä vastaavasti kuuluu kuulumisia tasaiseen tahtiin ja neiti välitön iloinen oma ittensä josta olen kovin ilmoinen.. ensi viikolla tällä näkymällä tavataankin hauska nähdä mitä neiti siitä tuumaa <3
Milliksen kotoolta tällainen kuva terveinen.. kiitos kuvasta !! Niin se neiti vaan kasvaa---

Näytelmistä on
nyt pieni tauko kolme viikkoa heh ja tässä välissä tämä juhannuskin.. siispä oikein hyvää juhannusta kaikille !!
Oih ja pakko hehkuttaa, sillä Aten esikoinen tytär joka kasvattajallaan Sarilla asustelee teki huisia tekoja niin ikään kehissä...
Viime viikonloppuna Olivat Norjan Tromsoossa KV näyttelyssä (cavoja 30 kpl) ja Bella onnasi totaalisesti kehissä..aivan uskomatonta ja tuloksenaan PN1; SERT, CASIB, VSP .. superisti onnea <3 Alla neidistä "varastettu" :) kuva..on sitten niin ilmettyä isäänsä <3


01.06.2014
Ihanaa kesäkuuta kaikille :)
oli taas vihdoinkin aika kirjoittaa kuulumisia, kaikkea pientä ja isompaa kun ehtinyt tapahtua..haikeuksia, iloja, itkua, ja sun muuta.. kuitenkaan ei mitään hätää siis ollenkaan.. surua itkusta huolimatta siis kuitenkaan ei :)
Mistähän aloitetaan.. viikko sitten neiti Lucy pakkasi reppunsa siis lähti Moletaihin Lotan kanssa hieman näytelmä puuhiin kuinkas muuten ja sielä 3 x Casib näyttely ja aikas paljon ilmoitettuja cavoja kuitenkin, josta aika monta suomalaista joukossa...
Tulokset oli vaihtelevia, joista keskimmäinen erittäin iloa kuitenkin aiheuttavaa heh..
Tulokset perjantaina nuo eri3, lauantaina titteli show Balttian Winner Nuo eri 1 , serti, varacasib (pn 2 - ikäänkuin vara voittaja heh..viereen meni siis ) ja sunnuntaina Nuo eri 2 :) Liettuassahan vaan sa:n saaneet luokkavoittajat jatkavat kehissä... valioitumisensa jäi toisesta sertistä kiinni..mutta loistava edentyminen kuitenkin.. Lotalle iso kiitos neidin mukaan otosta.. alle yksi kuva

Torstaina
olin lupautunut kehäsihteeriksi tuomarinkartanoon, josta tulikin hillittömän pitkä kylmä ja märkä päivä..sillä viima kova, vettä satoi jne.. muutos ylläreitä alkumetreillä kuten ryhmät omissa kehissä roturyhmittäin kun valmistu, kesken päivän tuomari vaihtui ja kaikkea.. ja juuri se päivä kun itkut koettiin...:) Sillä milliksen luovutus sijoituskotiinsa oli sovittu..
En juurikaan ehtinyt neitiä sitten lällyttelemään, sormet turvoksissa kylmästä jne pääsin kotiin..oli meillä siirretynkin ajan jälkeen vain n. 40 minuuttia aikaa.. kunnes Perheensä jo saapuikin.. Millis lähti reippaana ison kasan tavaraa mukaanaan matkaan ja perheensä ilo oli ihana nähdä vaikkakin minulle tämä otti koville enemmän kun ikinä.. kuitenkin pysyin kasassa lähtöön saakka kunnes itku kieltämättä tuli, vielä nyt ikävöin neitiä tänttäilemään tähän... persoona on uskomaton, ja sopi laumaan niin loistavasti, jopa pojat sitä vähän haki hämmentyneenä puuttuessa :) Jonna luotan kyllä teihin jne.. ja toivotaan kaikkea onnea ja iloa neidin kanssa <3
Niin ällö kun neiti leon mielestä alkuun olikin, oikeesti otti neidin totaalisesti siipiensä suojaan muiden kanssa, nukkui riekku ja putsasi sitä siinä missä muutkin :)
Neidille avasin siis nyt oman sivun narttuihin ja sillei ja kuva kansio perustetaan jossain vaiheessa, toistaiseksi neidin kuvat löytyvät d-pentueen sivulta :)
Eilen olin sitten turussa kehissä kuinkas muuten kun Lucyn kanssa ja tällä kertaa ryhmä näyttely Turussa.. neidin tulos kuraisellla märällä raviradalla oli Nuo eri 4 SA :)
Nyt muutama päivä normaalia eloa oman lauman kanssa, kunnes jälleen Leo pakkaa reppunsa ja vaihtuu Lucyyn muutamaksi päiväksi seikkailuja hieman tiedossa.. ja tätä kuitenkin niin normia elämää...
Nauttikaahan tulevista lomista ja sillei...

25.05.2014
Aika harppoo kovasti ja tohinaa koirian kanssa riittää, sillä lauman jatkoksi viime keskiviikkona siirtyi Leokin kotiin :)
Hulina sen mukainen ja leo hieman oudoksui saapumistaan tänne, Millis oli muodostunut vähän arveluttavaksi tyypiksi, siskonsa Luna keskittyy sen kanssa temmeltämiseen eikä hänen.. Atte tosin oli kiusikamun kotiin saamisesta kovin onnessaan.. ja leo oli siitäkin vähän oudoksuva..pesemistään, hoivaaamistaan ja sillai vaikka hän on jo iso poika :D
Tänään sitten oli se päivä, että mamma Luna lähti omaan kotiinsa ja johan tuo neiti 7,5 viikkoa onkin, joten ihan hyvä aika jo irrottautua, neiti on reipas, leikkeilee lauman mukana remmissään joka ei kauheasti häntä haitannut, mutta kovin kiinni on laumassa.. ilman sitä lähteminen saa myrkyn aikaan meinaan... :)
7 viikkoisen kunniaksi viime keskiviikkona otettiin poseeraus kuva joka ei ollut helppoa, ja tässä viikonlopun aikana muutama muukin kuva ja lisään ne neidin sivulle eli D-pentue... Neidin kohtalokin on ratkennut tässä välissä lopullisesti jää siis omistukseeni sijoituskoiran muodossa, muuttaa tosin helatorstaina kirkkonummelle sijoituskotiinsa :) Tuska minulle se päivä, olen kiintynyt neitiin kovasti, se on käsittämättömän vallottava persoona ja niin leimaantunut tähän laumaan.. näin tietysti epäilinkin käyvän koska on laumanjäsenenä 24/7 aikuiskoirien kanssa...jos pienet itkut tihrutetaan silloin ei todellakaan juonnu siitä, että epäilisin paikkaa johon muuttaa ei todellakaan, vaan sitä höyrähtää ja rakastuu näihin kympillä väkisin, nyt ehkä enempi vielä kun ainukainen on <3
Mikä ihaninta, Millis tulee jäämään nimeltään Millis.. mielestäniu myös jotenkin niin sopiva neiti tänttähäärälle !!
Eläinlääkärillä tosiaan kaikki hyvin ja rekisteröintikin valmistunut.. paino reipas 2,5 kiloa, joten asiat siis kaikki hyvin <3
Muutaman kuvan otin tänään lauman muustakin jäsenestä ja ne laitan tähän (millis tosiaan omalle sivulleen )
Rakas Papparaiseni..6,6 tulee tosiaan se tasan 10 vuotta

Mamma luna 2,5 vuotias, karvat aika lailla menettäneenä toviksi <3

koko aikuis paikalla oleva nelikko... atte kosteena ..kuumuus pakottaa kastelemaan lenkin jälkeen..

Neidin oman sivun rakennan tyttöihin hieman myöhemmin :)

18.05.2014
Taas on viikko vierähtänyt ja mennyt tietysti vauhdilla kuten yleensä aika.. kaikkea pientä tapahtuu..Milliksellä vieraita, paljon ulkona touhuumista muun lauman (ja ihmismamma solmussa) kanssa..maistellaan voikukkia ja kaikkea sellaista.
Viikko punnitus 6 viikois kunniaksi suoritettiin keskiviikkona tottakait 2385 näytti vaaka ja vankasti siis kasvaa kaikella tapaa.
Varsinainen tättähäärä koko neiti ja on tosiaan 24/7 aikuislauman kanssa, eikä pientä mustiaista "wankilaan" laiteta ollenkaan..
lenkeillä mukana.. osittain kirmellellen ja osittain kainalossa keikkuen.. pantaa käytetään remmiä ei vielä ole käytetty...
Torstaina olimme "neuvolassa" pappa sai rokotukset, mamma koira katsottiin läpi ja neiti millis sai tarkastuksensa ja ennen kaikkea sirun kaulaansa, saamme alkuviikkon mennessä rekisteröinnin valmiiksi (perjantaina laitettu, mutta ei maksutietoja vielä kenneliitolta tullut eli ei vielä käsitelty) pentutarkastuksessa kaikki oli hyvin, sydän ok, sai kehun vankkuudestaan ja avoimesta luonteestaan.. maistoi jopa lääkäriä hännän heiluttamisen ja tohotuksen lisäksi :) Silmät, korvat kaikki mahdollinen mitä nyt tutkitaan oli ok, pieni napa"nappi" on muodostunut nyt jälkijunaan, mutta siihen pullukkaiseen masuun en jotenkin hämmästynyt :)
Neiti tosiaan kokeilee kaikennäköistä noihin aikuisiin ja lempi nukkumakäpertymä paikaksi on muodotunut pappa Maksin masukuoppa..ja onkin niin hellyttävän näköistä katsoa.. pappa ja kakara <3
Mamma Luna leikittää nyt hurjasti Millistä ohjailee ym..ja välillä selkeesti näkyy "että ottaa päähän" repiminen ja riippuminen, mutta on niin kiltti ettei sano sanan varsinaisessa merkeissä :) Atte leikkiensä ohella on huomauttanut pari kertaa johon nostan hattua, sillä on aikakin jonkun koirista hieman huomauttaa ...
Ensi viikkolla saankin leo leijonan kotiin ke-to ja neiti Luna on on täällä sunnuntaihin jonka jälkeen hän pääsee omaan kotiin..loppuviikko elän siis viisikon kanssa ja jos joku ihmettelee mitä Lucylle tapahtuu hän lähtee pienelle seikkailulle, joten tyttäreni saa pienen vapaan viikonlopun sulhonsa kanssa :)
Alle vielä pari kuvaa.. jotenkin kuvia tulee otettua nyt vähemmän tekemistä on muutoin niin kaikkea...neiti tänttiksestä ei niin hyvä 6 viikois ulkoilukuva ja Leosta sain tosiaan tuon etusivun kuvan ja samantyylisen yllärinä kuvaajana Pauliina Varis.. on se rakas punanuttu!
Ai niin ja pari muksaa kuvaa laitettu tietysti neiti tänttiksen omalle sivulle...
Neiti Millis 6 viikkoa tässä kuvassa:)

Leo leijonani <3 KUVA: Pauliina Varis

11.05.2014
Ihanaa äitienpäivää kaikille..rotuun näköön katsomatta :)
Jokseenkin suhteellisen kiireistä aikaa eletään ja lisähommista pitää huolta tuo yksi pieni neiti työnimeltään "Millis" harjoitellaan ulkoilua, syömistä ja ennen kaikkea temmellystä pitkin kotia ja kokeillaan kaikenmoisia kepposia mitä nyt koiranppennulta voidaan olettaa :)
Pieni neiti on kovin suuttunut jos hän on joutunu "wauvojen" vankilaan = pentuaitaukseen herättyään sieltä, oikeesti on sielä vaan yönsä ja sitten kun ovat itelleen.. äiti Luna toki pääsee ko.vankilaan tarvittaessa ja neidin vaatiessa :) Muuten viettää aikaa täällä muiden laumassa.. ja siksi osaa siis suuttua ollessaan erossa..kuka sitä nyt sellaisessa haluaa olla, etenkääb 5 viikkoiset tänttähäärät!
Olen pohtinut pitkään ja vielä tässä on aikaa, siitä että haluaisin löytää neidille yhteistyöstä kiinostuneen sijoituskodin, tämä linja kun on kovin tärkeä minulle enkä myöskään tätä netiä halua kadottaa.. joten jos olet asiasta kiinostunut ota rohkeasti yhteyttä, myös jalostusoikeidella myynti olisi mahdollista hm...:) Neidistä uusia kuvia sivullaan...
Tähän yksi suloisuus kuitenkin..

Muihin uutisiin
tai lähinnä tapahtumiin.. olemme siis ehtineet olla pariin otteeseen kehässäkin ja ennenkun ehdit säpsähtää olen ollut niissä siis Leon ja Lucyn kanssa jotka siis asustelevat nyt tyttärelläni..toki ovat täällä aikaajoin, mutta lähinnä siten että pyritään välttämään jos jokin pöpö tulisi, mutta toisaalta se voi tulla jo tuolta meidän lenkkeillessä niin se vaan on ..
No mutta viikko sitten Lucyn kanssa KV tampere, josta tuloksenaan Nuo Eri ..cavoja 115 ilmoitettuna..omassa luokassaan 15 :)
Eilen KV Helsinki, j
ossa menossa mukana oli Leo erittäin pitkän tauon jälkeen ja Lucy mukana tottahantoki..
Tiukkis oli tuomari lähinnä ERIn suhteen vielä tiukempi SA antamisen kanssa ja lisäksi mukanaan harjotusarvostelija..tietäen Leon aiheuttavan hämmennystä asteli toista kertaa nuorimies Avoimessa luokassa jossa eniten koiria olikin koko pojista.. ja tuloksenaan kivasti AVO EH ja olin kovin tyytyväinen ja esiintymiseen myös..ihana poika..minkä voi itselleen kun on mukavasti rakentunut, mutta kovasti suureksi :) Leosta laitan pari kuvaa kohta, jotka Saija olikin napannut.. kiitos kiitos tuhannesti..!! Lucy sai hymyn suunpieleen sillä sen tulos oli melko huippu Nuo ERi2, SA, PN3 ..varalaiset meni viereen pah.. mutta melkein.. tulos oli kyllä hieno !!
Tässä kuitenkin pari Leon kuvaa.. ja yksi Lucyn nassu---ja arvostelut omilla sivuillaan
Rakas Jellonani <3

Tässä Leo seisoo kera Lotan.. kuvassa näkyy harjoitusarvostelija myös..

Tässä tampereella otettu Lusperin nassu..kiitos Mikon <3


01.05.2014
Mukavaa vappua kamut, ja se ois niin kuin toukokuu.. tää aika harppoo ihan käsittämättömän nopeasti ja ihanaa kesä tulossa :)
Meillä menee tasaisesti koko lauma on saanut neitiin tutustua ja pikkuneiti on saanutkin olla ihan muun lauman mukana täällä
pitkin kotia, ja niin se maistelee vaikka sun mitä, jahtaa muuta laumaa, kurisee, murisee ravistelee leluja, ja ennen kaikkea on
kehittynyt hurjasti liikkumisen ym..suhteen.. Tisuilla viihdytään ahkerasti , mutta myös kiinteetä maistellaan vaihtelevalla menestyksellä
joka taas pitkälti ajotuksesta kiinni :) Vaaka näyttää neidille 1,7 rapiat painoa, mutta en ihmettele heh.. kyllä syökin, mutta tasottunee nyt kun tämä liikkuminen ja leikkiminen on päivän työ :D Ihana persoona kertakaikkiaan.. hampaat löytyy ja on muuten sampuran terävät..
Laitoinkin kuvia neidin sivulle.. eli D-pennut.--
Leo ja Lucy tullessaan tänne ovat hieman ihmeissään moisesta nyytistä, mutta kuten eilen niin ne kaikki 6 meni täällä mennen tullen, heh eikä kukaan tallonut pienintä.. Lucy oli jotenkin erityisen kiinostunut moisesta mönkijästä :)
Luna on entistä leikkisämpi sen lisäksi että leikittää nyyttiä, leikkii myös paljon aten kanssa.. ja ohessa kuva heidän vappumaisesta touhustaan heh...tyrsk---

Näytelmä kehät
liki puolevan vuoden jälkeen on korkattu, ja Lucy pääsi osaalistumaan viime sunnuntaina KV lahti kehiin ja sai
näin omaa aikaa.. veinkin suoraan neidin kotiin ja sillei.. ei kotilauma ollut niinkään kosketuksessa mahdollisiin pöpöihin ja ensi sunnuntaina osallistuu neiti myös Tamperelle...joten tästä se alkaa :) Lucy korkkasi siis nuorten luokan.. 10 koiraa luokassaan.. tuloksenaan Nuo eri 4 arvostelu omalla sivullaan... kehien jälkeen otettiin parit kuvat kujeilevasta neidistä.. kiitos kuvista Lotta <3
Heh onnistuneesti kyhmy niska piuhasta.. ja seuraavaan mitä mieltä touhusta---


uh miten aikaa menee sillä tämä kuopuksemme on jo parin kuukauden päästä 2 vuotias :O
Ihanaa toukokuuta kamut.. ja kuulemisiin....

18.04.2014
Aika
harppoo ja tekemistä riittää..ensiksi ihanaa pääsisäistä kaikille <3 Nyt on neljän päivän vapaat, ja ah niin odotettua kaikella tapaa!
Meillä sujuu hyvin..Vauvalasta alkaa kuulumaan kurinaa ja kävelyharjoituksia kokeillaan kovasti, ainut vaan, että neiti on niin hyvin syönyt reps..että hieman hakusessa tuon takapään kanssa vielä..nousee ähellyksessä kauan ei vaan vielä jaksa :)
Aivan hellyttävä persoona ja äiti Luna on ollut kertakaikkisen loistava lapsenhoidossaan.. hoitanut kyllä omatoimisesti kaiken totaalisesti..ei ole tarvinut kun pitää ite mammasta huolta, alusia vaihdella ja lällytellä natiaista aina ohella..
Hyvin tyytyväinen natiainen eikä juurikaan tarvinut rutista vaan äiti on ennakoinut loistavasti kaikki tarpeet <3
Äidin kanssa palautuminen on sujunut hyvin, tikit on saatu pois eikä mitään ongelmaa ole ollut.. kertakaikkisen loistavasti mennyt.
Mamma alkanut nauttimaan myös lenkeistä joita ollaan jo kohta viikon enempi ja vähempi tehty kera poikien ja ottaa pieniä leikkihetkiä poikien kanssa, jotka saaneet myös natiaista haistella ja mitä parasta Atte saanut jopa pesaista pari kertaa :)
Voin vaan kuvitella mikä vaihtikaksikko Atesta ja tuosta pienestä mustiaisesta kehkeytyykään....
Leo leijonamme viihtuu tyttärelläni Lucyn leikkikamuna.. ja käytiin reipas yhteislenkkikin tuossa, tosin siltä reissulta mamma jäi pois!
Neiti on niin kutsutusti vielä vapaalla markkinoilla...en ihan vielä ole saanut päätettyä mitä neidin kanssa tehdään.. tässä katellaan rauhassa millaiseksi neiti kehittyy ja alkuun ihan ensisijaisesti kaipaan yhteistyökykyistä kotia neidille.. kyselyjä on olllut, mutta ... aika näyttää :)
Lisään neidin kansioon muutaman kuvan....ja tähän yhden reintoilun jälleen kuva otettu 7,4 jo ;D


08.04.2014
Päivät vierii ihastellen kasvavaa nyyttiä ja neitihän kasvaa.. tänään meinaan ylittyi 3 grammalla tuo maaginen painon tuplaus <3
Se sitten tapahtui 6 päivää vanhana... mutta neidillä kieltämättä on ruokahalua ja muuten kovin tyytyväinen ollessaan, ja mikähän
siinä mamman palvelu pelaa ja kaikki maailman maidot ikiikiomia...
Tulikodissa siis kaikki hyvin...mamma voi hyvin ja on osottautunut todellakin mahtavaksi emoksi..helmoissaan menisi useampi mennen tullen, mutta ihanaa tämä näinkin.. ja se, että Lunalla itsellään kaikki hyvin <3
Leolta kuuluu aina kuulumisia tai siis tyttäreni niitä välittää, sielä se omassa kakkoskodissaan viihtyy Lucyn seurana.. ja sisarukset meillä Jennin kanssa vain nyt erinpäin.. Jenni toikin "Milla-Magialle" kaverit pentulaatikkoon..toisen kanssa poseeraakin kuvissa omalla sivullaan, jonne myös tulevan virallisen nimensäkkin laitoin :)
Oman sivun löydät pennut sivulta jossa linkki kuten pentueet sivullakin kohdassa D-pentue tai tästä KLIK :)

03.04.2014

Kyllä ollut pitkät hetket odottaessa H hetkeä ja sitä millon tapahtuu.. valitettavasti kaikki ei mene aina ihan niinkuin toivoo ja törmää erilaisiin asioita kurjiinkin ja sitä tälläkin kertaa sai todeta, että odotuksissa ja synnytyksissä jne on aina omat riskinsä, eikä koskaa voi tietää mitä tapahtuu ja eteen voi tulla, joten tarkkana saa olla.. Tämä purkautuminen odotutti sitten totaalisesti loppuun asti ja ilman ongelmia ei tosiaan poikittaistarjonnan vuoksi tästä selvitty ja sektioon jouduttiin eilen 02.04.14..
Nyt kuitenkin kaikki hyvin emo Lunalla ja maailmassa ja elämässä kiinni on pieni "muistais-neiti" kaikella tarmokkuudellaan.. syntyessään 284 grammaa ja täynnä energiaa.. <3 Luna mamma on aivan loistava ..ilman kokemusta täysin töttöröönä tiesi oitis mitä tehdä ja miten toimia.. ja näin ollen on hoitanut pientä nyyttiään putsaten, syöttäen jne.. aivan omatoimisesti <3
Neiti nyt puolitoista vuorokauden ikäisenä onkin jo nostanut mamman eväillä painoaan vallan mukavasti ja painaa 325 gramma <3
Nyt katsellaan hetki miten tästä jatko sujuu ja toivotaan että asiat pysyisi yhtä hyvinä kun nämä hetken on mennyt..
Olen pahoillani teille tulisen pojan haaveilijat, ettei sellainen tästä pentueesta teille kolahtanut..mutta olen varma, että ennemmin tai myöhemmin sellainen oikeanlainen tupsahtaa jos ei meiltä jostain muualta <3
Tämän pienen prinsessan kohtalo on vielä epäselvä, sijoituskoti mahdollisesti haaveissa..tai sitten..hm.. kunhan nähdään miten tässä edetään ja mitä neidin elämä tuo tullessaan.. aika näyttää...kiirettä ei ole mihinkään...alle vielä pari kuvaa.. avaan neidille tai D-pentueelle oman sivun kunhan tässä saadaan silmät kuriin, univelat kuitatutta ja ennen kaikkea rytmit kohdilleen :)
Pieni neiti 1,5 vuorokautta vanhana <3


15.03.2014
Maaliskuu jo kovin pitkällä ja tasaista elämää vietetty.. töissä melko hektistä, mutta kotona melkoisen rauhaiseloa :)
Tätä päivittäessä edelleen kummastellen eilisestä muuttunutta niin keväistä olotilaa uudestaan talviseksi..ja toisaalta niin väärin heh..
lumesta valkoisesta, puhtaata toki tykkään...mutta heh viimepäivinä silti lupaus kesätulosta oli kovin selkeä... :D
Aika kuluu vauhdilla Lunan masun kasvatusta alias tiineyttä on jo kulunut 6,5 viikkoa.. mamman masu kasvanee tasaisesti..ja olo on selkeesti vielä melkoisen hyvä.. mikään jättimasu ei edelleen ole..mutta sopivasti ja selkeesti pyöristynyt <3
Suunilleen viikon päästä käydään tarkistamassa tilanne tiineys röntgenissä lähinnä siksi, että tiedetään mihin varaudutaan..ja helpottaa siten miettimistä synnärissä montako sieltä tarvitsee saada maailmaan :))
Mamma joka muutenkin nauttii läheisyydestä, on sitä vielä enemmän kaipaamassa...ja tässä kuva hetkistä minkä helposti ottaa...ja nauttii olostaan.. mitä enemmän liki sen parempi... samalla huomaa tuon kasvaneen masun...varsinkin kun sen verran paljaana, sitähän ajeltiin sillon ultrassa muksasti... <3 Pitäkäähän peukkuja loppuaikaan ja H hetkeen sitten...


25.02.2014
Hups kyllä kuukausi on harpponut, juontuen osaksi kaikesta kiireestä, ja tuosta maan mahtavasta lomatuokiostanikin..joten sallittaneet sen :)
Tuossa koiralaumani pötköttäessä märkinä, juuri kylvetettyinä päätin pikaisen päivityksen tehdä, sillä suuria tuuli tulossa tulikotiin, tai ainakin toiveissa niin.. sillä Lunan kanssa käytiin eilen ultrassa ja niin vaan masussa oli elämää,,joten kuukauden verran odoteltavaa, kun "tulikotiin" pitäisi putkahtaa pieniä tassuja reilu parin vuoden tauon jälkeen :)
Osassa pennut yhdistelmästä lisää <3 Pitäkäähän peukkuja, että kaikki sujuu loistavasti loppuun saakka!!!
Joten mitä olisi päivitys ilman kuvaa... joten sellainenkin laitettava tähän.. tämä ei olekkaan mamma Luna.. tämä on Lunan äiti Bertta tuleva mummi... ihan vaan joitain vuosia sitten <3


01.02.2014
Helmikuu ja mikä parasta ensi viikolla heti ma -ti työpäivän jälkeen alkaisi reilu 1,5 viikon viime kesän kesälomani..ja lähden oikeasti jopa matkoille torstaina 6,2 ja pakkaan ihan vaan oman reppuni, sillä koirat jäävät tällä reissulla perheen isäntien kanssa kotiin :D
Outoa ja huippua tosin tiedän ikävän eritoten tälle pehmomammalle tulevan! Matkalle lähden siis kera aikuisen tyttäreni <3

Ehkä omalla tavallaan tämän kesäloman oisi voinut jättää toiseenkin ajankohtaan, toisaalta talviloma ja uusi lomakin sieltä tulee tupsahtaa sillä meillä olisi vihdoinkin pitkän tauon jälkeen toiveissa pentue tänne tulikotiin.. ja neitimme Luna tapasikin tulevan sulhasensa monen mietinnän jälkeen ja näin oleen Luna on siis astutettu 30.01 ja toki uusittu.. lisätietoja löydät siis pennut sivulta :)
Nyt sitten peukut pystyyn, että täällä tulikodissa olisi temmeltämässä yksivärinen pesue sitten maaliskuun loppupuolella <3
Viimeisin pentue tähän taloon olikin juuri Luna pentue..sijoitusnartullani Bertalla.. ja siis reilu kaksi vuotta sitten syntyivät..heh
Nyt on sopivasti alkuvuosi näyttelyvapaata ja meidän klaani lähinnä ehkä Lucyn kanssa vasta sitten huhti-toukokuussa..mikä on melko outoa ja tauko aikas suuri :)

Tänään saimme vihdoinkin otettua jo hieman hämärtyvässä talvisessa ilmassa Lunasta pari tuoretta kuvaa..toinen niistä olikin jo etusivulla ja toisen laitan nyt tähän tässä kuvassa eniten viehättä tuo skarppi suloinen nassu <3... mukavaa helmikuuta siis ...


27.01.2014
Hups huomaa, että on taas kiireistä aikaa, sillä päivitykset näemmä unohtuu kaiken muun tohinan keskellä, tosin tuntuu ettei tässä nyt hirmu kauheasti mitään normaalia elämää kummempaa tohinaa ole ehtinyt tapahtua :)
Koirat ovat osanneet nauttia siitä, että sateiden jälkeen saimme vähän edes lunta ja pakkasta..joten ulkona ollaan hyvin viihdyttu, tosin ne hurjemmat pakkaset hieman rajoitti intoa kuitenkin...
Tänään kuitenkin päivittämistä sen verran, että Fireboy's klaanin toinen pentue eli S pentue on saavuttanut viiden vuoden iän..
suuren suuret onnittelut Mandi, Redi, Jymy, Remu ja Bertta <3 Aika rientää kertakaikkiaan..ja tämänkin hetken muistaa vielä kovin tuoreesti... paljon vuosia lisää ja terveyttä sen ohella!!
Riitta on ottanut hienon kuvan jonka ilokseni sain "napata".... Kuvassa toki 5 v sankari Mandi...ensimmäisesta pentueestamme joulukuussa 7 vuotta täyttänyt Melli..ja ennen kaikkea Fireboy's klaanin kantaemo mustiais mummi Minni liki 10 vuoden iässä... <3

Kertakaikkiaan ihana kuva.. Tulikodin alku ja juuri.. isi pappa maksikan kuvia löytyy enempi ja vähempi sivuilta muuten :)
Uskoisin, että muita uutisia tulee pian....ja tällä kertaa tauko ei ole kovin suuri.. muksaa tammikuun loppua !!!

01.01.2014
Hyvää uutta vuotta kaikille..nyt se alkoi ja tarkoittaa uusi vuosi ja uudet kujeet.. :)
Tullut hieman tapa kelata edellistä vuotta joko vuoden viimeiseksi tai tällai vuoden alkuun ensimmäisenä ja teen sen nyttenkin...
Vuoden suurimmat ilot näin jälkikäteen voisi sanoa olevan siinä, ettei menetetty ketään läheistä ihmistä, kuten monena vuotena ollut surua sen tiimoista, omat karvaiset ovat pysyneet terveinä ja tätä toivomme ensisijaisesti tähänkin vuoteen. sekä meistä ihmisistä toisen kerran isovanhempia :) Omista lapsista kaksihan on muuttanut omilleen jo aiemmin ja nuorimmainenkin päätti peruskoulun ja astui ammatin opiskelun maailman, mutta harvemmin he ovat tulikoti sivujen aiheina..vaan koirani kuten kuuluukin..:D

Yksi surullinen kasvatin menetys, mutta muuten ilmeisemmin voivat muut ihan mukavasti ainakin monista kuulumisista päätellen..
lämmin kiitos kaikille, jotka kuulumisoa kertoo <3 Sekä lämmin kiitos kaikille jotka kertoo kuulumisia myös poikiemme jälkeläisistä joista yhtälailla tärkeä kuulla siinä missä omista kasvateistanikin...

Omat koiramme olen säännöllisesti tukinut virallisten tarkastusten johdosta, jota kovasti toivoisin myös kasvateilta edelleen, jos ei mitään muuta niin sydämen osalta edes, joka pieni kustannut esimerkiksi rokotusten yhteydessä...mutta harmittavan monella se taitaa olla kynnys mikä kenenkin syynä, mutta tottakait myös jokaisen oikeus ei sen puolen... Se vaan on ainoa oikea tieto niin kasvatukseni kun yleensä rodun tilastointiin ja tilanteisiin ...

Koiramme on tuonnut iloa myös näyttelykehissä joita tapaamme harrastaa heh ennemmän ja vähemmän kuten varmasti huomattu :)
Maksi päätti "uransa" hienosti BIS 1 ja BIS 3 veteraanina maailmalla, Atte, Leo, Luna ovat jatkaneet touhua ihan mukavasti ja tulevat jatkamaan sitä tulevaisuudessakin jonkin verran, Lucy neitimme taas tähdettänyt itsensä useamman maan Juniormuotovalioksi ja mukavasti myös kotimaassa, joten tänä vuonna jatkamme kehissä edelleen kohti aikuista maailmaa <3 Joten koko viisikko on tuonut iloa myös näyttelymaailmassa ja sitä tuovat meille siellä ja muualla tuloksista huolimatta ja toki unohtamatta hienoa Aten Luonnetestiä jossa oli juuri itsensälainen <3

Vuosi on ollut meillä pentuvapaata aikaa, mutta nyt näyttäisi siltä, että tämä alkuvuosi toisi mahdollisesti muutosta asiaan ja reilun parin vuoden tauon jälkeen olisi sumunitteilla pentue tulikotiin, kaikilta osin terveistä ja tutkituista yksivärisistä vanhemmista ja myös yhdistyksen jalostusvaatimuksen täyttämästä yhdistelmästä...siitä lis tietoja himan tuonnempana! :)

Mitään varsinaisia lupauksia en koskaan uuteen vuoteen oikeastaan anna, sillä vain aika näyttää mitä vuosi tuo tullessaan... <3
Nyt toivotan poikien kuvan myötä kaikille kaikkea hyvää vuoteen 2014...ollaan kuulolla ja näkyillään tutut ja miksei tuntemattomatkin :)
Omat rakkaat karvaiset kielimiehet..kokoon katsomatta <3





Takaisin etusivulle